Lemu ennen ja nyt - muuttuvat maisemat valokuvissa

Lemu ennen ja nyt - Muuttuvat maisemat valokuvissa -historiateos on julkaistu 15.12.2014. Teoksen ensimmäinen painos on lähes looppuunmyyty, mutta joitakin kappaleita pitäisi olla saatavilla vielä sekä Lemun kirjastolla että kirjan julkaisijan Kotiseutuyhdistys Lemun Kemppien tapahtumissa (tilanne toukokuussa 2016). Teoksen myyntihinta on 38 euroa.

 

Lemu ennen ja nyt esittelee lemulaisia maisemia viimeisen sadan vuoden ajalta sekä niiden nykytilaa. Arkistoista ja yksityishenkilöiden kokoelmista valitut vanhat otokset on pyritty kuvaamaan uudelleen samoissa olosuhteissa ja samoilta jalansijoilta siten, että tämän päivän kuvan näkymät vastaavat mahdollisimman tarkasti alkuperäistä.

Valokuvapareja vertaamalla näkee selvästi lemulaisen maaseutumaiseman rajun muutoksen - ja lähes täydellisen muuttumattomuuden. Vaikka keskustan alueella maiseman muutos on ollut paikoin niin suurta, että vanhojen kuvien maamerkkejä tuskin edes havaitsee, ovat monet kylistä taloineen ja peltoaukeineen säilyneet lähes samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Valokuvien perusteella Lemu on kuin Suomi pienoiskoossa: kasvukeskuksineen, maaseutualueineen ja autioituvine syrjäkulmineen.

Viimeisen sadan vuoden aikana monet ihmisten lähiympäristön arkisimmat osat ovat muuttuneet eksoottisiksi: lehmät ja riukuaidat ovat harvinainen näky tämän päivän Lemun kylänraitilla. Kirjaa lukiessa on mielenkiintoista pohtia, mitkä tämän päivän valokuvien kohteista näyttävät erikoisilta seuraavan sadan vuoden kuluttua.

 

Valokuvat ovat keskeinen ja konkreettinen väline esittää sitä, miten Lemusta tuli se, mitä se nyt on – ja mihin suuntaan se ehkä vielä kehittyy. Kempeillä on ennenkin ollut valokuvanäyttelyitä, valokuvasuunnistuksia ja valokuvakilpailuja. Lemu ennen ja nyt –teoksessa otetaan kuitenkin askel pidemmälle. Albert Vallunen on tehnyt hienoa työtä etsiytyessään vanhojen kuvien ottajien jalansijoille. Kuvaparit ovat saaneet myös oivaltavat kuvatekstit.
- Tauno Linkoranta

Teoksen lehdistömateriaalit löydät täältä.

Lemu ennen ja nyt

Esimerkki maiseman muutoksesta - kirkonseutu 1920- ja 2010-luvulla

Kirkonseutu 1920-luvulla

Kirkko, kellotapuli ja Toikulman talo Kirkkotieltä. Vasemmalla vanha ruumishuone. Tuntematon, 1920-luku / Turun museokeskus.

Kirkonseutu 2013

Kirkko, kellotapuli ja Toikulman talo Kirkkotieltä tänä päivänä. Albert Vallunen, toukokuu 2013.

Kirjan tiedot

Nimi: Lemu ennen ja nyt - Muuttuvat maisemat valokuvissa
Kirjoittajat: Albert Vallunen, Tauno Linkoranta (esipuhe), Pihla Sillanpää (maiseman tutkimus -luku)
Taitto: Grafiini / Tiina Nuortimo
Julkaisija: Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry
Sivumäärä: 260
Myyntihinta: 38 euroa
Painopaikka: Hansaprint, Turku
ISBN: 978-952-68285-0-3 (ensimmäinen painos)

Sivu päivitetty 21.5.2016 kello 13.02